perjantai 30. marraskuuta 2018

Vuodenaikahaaste, syksy

Vihdoinkin ehdin istua koneelle blogin ääreen. On ollut töitä, hevosta ja remonttia... Mutta nyt, hiukan myöhässä (asiassa lohduttaa se, että itse työ on ollut valmiina jo lokakuussa...) saan postattua tännekin.

Kyseessähän on Tavaroiden taikamaailma -blogin Pipo-Otuksen emännöimä vuodenaikahaaste. Neljä vuodenaikaa, neljä käsityötä, jokainen käsityö omana vuodenaikanaan, henkien kyseistä vuodenaikaa. Hauskaa, vai mitä?

Jatkoin samalla linjalla kuin tähänkin asti, pesukonehuovutettu patalappu, johon neulahuovutin kuvion. Tällä kertaa värikäs vaahteranlehti, koska se on niin syksyinen. Ensimmäinen asia mitä minulle tulee mieleen syksystä, on punakirjava vaahteranlehti.


Itse työn tekeminen sujui hyvin, otin jo vähän varaslähtöä ja huovutelin pesukoneessa näitä "pohjia" valmiiksi jo kesällä. Neulahuovutus sujui tällä kertaa melko hyvin, joko olen oppinut, tai sitten yksinkertaistettu vaahteranlehti oli helpompi tökkiä neulalla kuin aikaisemmat työni... Kesän kielot ja kevään leskenlehdet olivat melko haastavat tehdä. Enää yksi työ jäljellä, keksisiköhän joku jonkun kivan haasteen ensi vuodellekin?

1 kommentti: