keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

kevään viimeiset villasukat

Teinpähän taas villasukat. Ohje löytyi Novitan Sukkalehdestä, malli Ö (kuva sivulla 40, ohjeet sivulla 80). Ei nämä nyt ihan siltä näytä kuin lehden kuvassa, mutta käyttöön nämä pääsee varmasti... Ensi syksynä. Pidempi varsi on oikein hyvä, etenkin kun talvisin paljon käytän maihareita.

En tiedä oliko ohje helposti kirjoitettu, vai olenko minä oppinut lukemaan ohjeita, kun kertaakaan ei tullut sitä minulle tyypillistä "mitä hel*ettiä tuolla tarkoitetaan!?" No, oli niin tai näin, oli kivaa tehdä neuletyö ohjeen mukaan, kerrankin kun se sujui. Yleensä neuletyöni on tehty täysin ilman ohjeita, tai sitten tuskailen ja hermoilen ohjeiden kanssa, kunnes joko luovutan työn suhteen kokonaan tai ratkaisen ongelman unohtamalla ohjeen ja tekemällä kohdan oman pääni mukaan.


Yläreunan oranssi raita on tasan sen takia, että saisin kulutettua jämälankoja pois. Olen nimittäin päättänyt, että uusia lankoja ei tähän taloon tule ennen kuin vanhoja on kulutettu pois.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

kauratyyny

Halusin josku teininä huoneeseeni viininpunaiset/tummanpunaiset verhot, jotka ei ole läpinäkyvät. Eihän ne silloin ollut muotia, eikä niitä löytynyt mistään. Näinpä äitini osti kaksi lakanaa ja ompeli niistä minulle verhot. Talvella äitini alkoi siivoamaan kaappejaan ja löysi kasan minun entisestä huoneestani peräisin olevia verhoja. Hän antoi ne minulle, mutta jossain välissä toinen näistä lakanaverhoista oli kadonnut, mistään sitä ei löytynyt, joten ompelin tästä jäljelle jääneestä muutaman kauratyynyn. Ja todennäköisesti nyt, kun toinen näistä on uhrattu muuhun käyttöön, niin toinen verho löytyykin jostain.

Aluksi ompelin kuusi 10cm * 10cm pussukkaa, jätin kääntö-/täyttöaukon, käänsin pussin oikein päin ja täytin kauralla. Täytön jälkeen ompelin täyttöaukon umpeen.



Seuraavaksi ompelin pitkän pötkylä, kooltaan 60cm * 10cm, jonka jaoin ompelemalla kuuteen yhtäsuureen osaan. Näin tehtynä kauratyyny pysyy hyvin "kasassa" eikä kaurat valu päätyyn tai päätyihin käytön aikana.


Näitä on kiva tehdä, kun ovat nin nopeita, yhden tällaisen pidin itse, yhden annoin vanhemmilleni ja yhden vein mummolle. Kenelleköhän seuraavaksi tekisin tällaisen?

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

kaksi ommeltua toppia

Ompelin tuossa vähän aikaa takaperin pari toppia. Halusin jotain muuta kuin tylsiä perustoppeja, mutta olen sen verran tylsä, etten oikein osaa käyttää kuin yksivärisiä vaatteita. Kaupoista ei ole kivoja vaatteita löytynyt aikoihin, niinpä päätin ommella nämä topit itse.



 Tämä ensimmäinen on oikeasti mekko, mutta jätin vain helmaosan tekemättä. Ohjeet ja kaavat tähän löytyy lehdestä Moda 5/2013, After sail -mekko. Yleensä minulla on vain kireitä toppeja, kiva saada käyttöön tällainen rennompikin paita.


Tällä toisella ei ole mitään ohjeita tai kaavoja. Aloitin sillä, että ompelin vetoketjun molemmille puolille kangassuikaleet, näiden perään toiset suikaleet, kolmannet jne. Aina välillä sovittelin päälleni, ja näin sain ympärysmitasta juuri sopivan. Jokainen suikale on 5cm leveä. Edessä suikaleet on korkeampia mitä takana, kyljissä olevat suikaleet menevät yläreunastaan viistoon.

Molemmat topit onnistuivat todella hyvin, odotan jo kesää innolla, että pääsen nämä päällä kylille. ;)