tiistai 22. maaliskuuta 2016

Baskeri

Tämä baskeri oli suunnitteilla pitkään. Ohje ja langat oli jo valmiina, mutta en vain tullut aloittaneeksi työtä. Kun sen sitten aloitin, oli työ todella nopea tehdä. Lankana Novitan Rose, ohje on Novita kevät 2011 -lehdestä. Tällä kertaa maltoin muuten noudattaa ohjetta, mutta resorista tein sentin lyhyemmän kuin ohjeessa, hyvin toimii näinkin.


Inhoan mustien käsitöiden kuvaamista, etenkin, kun minulla ei ole kuvaajaa, vaan joudun kikkailemaan kaikki kuvani itse. Näistä tulee aina niin suttuisia kuvia...

Tämä muuten on jo kolmas kevään keskeneräisiin valmistunut työ. Aikamoista.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Harmaat sormikkaat

Sormikkaita tarvitaan aina. Ainakin minä tarvitsen. Minulla on paljon niitä kaupoista saatavia parin euron "jokakoon" sormikkaita, mutta ne ovat niin tylsiä. Joten neuloinpa itselleni sormikkaat. Lankana minulla oli Novitan Huurre. Luulin tulleeni hulluksi, meinasin ostaa sen sinisävyisen langan, mutta tulin viime hetkellä järkiini ja ostinkin sen harmaan. Eihnä se sininen edes sopisi mihinkään minun vaatteeseen. ;)

Ohje löytyi Kauneimmat käsityöt nro. 2/2005 -lehdestä. Pieniä muutoksia jouduin ohjeeseen tekemään, kun neuloin eri langasta kuin ohjeessa, niin eipähän se oikein toiminut. Muutenkin olen huomannut, että nykyisin tulee aika paljon käytettyä ohjeita vain suuntaa antavina.

Tämäkin työ on mukana Kevään keskeneräiset -haasteessa. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, ehkä saankin kaikki työni valmiiksi...




sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Villasukkia

Neuloin villasukat. Sitten neuloin toisetkin.

Ensimmäiset villasukat on neulottu Gjestal Maijasta. Ensimmäisen kerran kokeilin kirjoneuletta, onhan nuo vähän muhkuraiset, mutta olkoot. Kyllä niitä silti käyttää voi. Ja varmasti käytänkin. Ruusukuvion ohje on otettu täältä, mutta tein vain yhden ruusun per sukka. Ja yhdellä värillä.

Nämä sukat on mukana myös kevään keskeneräiset -haasteessa.


Toiset villasukat neuloin Novitan 7 veljestä Polkka -langasta. Nämä on ihan yksinkertaiset perussukat, näissä ei ole oikeastaan mitään. Kohdistin värit siten, että sukista tulisi lähes samanlaiset. Välistä jouduin leikkaamaan melko pitkän pätkän pois, mutta kyllä minä sille vielä käyttöä keksin. En vain olisi kestänyt, jos noista olisi tullut keskenään erilaiset. Tein nämä siksi, että villasukkani alkaa olla todella huonossa kunnossa, minä käytän talvisin lähes pelkästään villasukkia. Ja kun kerrankin sattui olemaan kirjavassa kerässä minulle sopivia värejä, niin pakkohan se lanka oli ostaa...