Maalasin pöllön akryyliväreillä. Ensin maalasin koko pöllön valkoiseksi. Yksi kerros ei riittänyt, vaan pöllö jäi vähän läikikkääksi, vaikka pohja oli jo valmiiksi vaalea. Maalin kuivuttua maalasin toisen kerroksen.
Taas odottelin maalin kuivumista... Sen jälkeen maalasin silmät. Maalasin ne ensin keltaisiksi ja maalin kuivuttua lisäsin niihin mustat pallukat keskelle ja reunustin silmät mustalla renkaalla. Tämän jälkeen aloin maalata päätä: harmaita pilkkuja pää täyteen, osa pilkuista on hieman eri sävyisiä keskenään. Harmaalla "kehystin" myös silmien kuopat. Huiskin pienellä siveltimellä maalia niin, että lopputulos on hieman hapsuisen näköinen.
Seuraavaksi maalasin jalat ja nokan harmaalla. Jalat on hieman tummempaa harmaata, nokan harmaa on niin vaaleaa, että se ei kuvata meinaa edes erottua valkoisesta pohjasta. Tein myös silmäkuoppien ulkoreunoihin vaaleanharmaita "hapsuja", jotta ne eivät näyttäisi pelkiltä valkeilta suurilta rinkuloilta. Lopuksi sekoittelin ruskeaa maalia. Sillä maalasin vartaloon kuvioita. Tein vaaleampaa ja tummempaa ruskeaa, joita käytin sekaisin, jotta lopputulos ei olisi tasapaksu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti