torstai 16. maaliskuuta 2017

Vuosi väriterapiaa, maaliskuu

Jos kolmas työ valmistui vuosi väriterapiaa -haasteeseen. Tämän kuukauden väriksi valitsin tummanpunaisen. Tästä voit vakoilla tulevia värejä ja näet myös menneiden kuukausien värit.

Tummanpunainen on yksi lempiväreistäni ja sitä väriä lankavarastoistani löytyykin paljon. Meinasi tulla vaikeuksia langan valinnassa, päädyin sitten käyttämään latviasta ostetun liukuvärjätyn langan jämiä. Valepalmikkoa olen halunnut jo pidempään kokeilla, joten päätin kokeilla sitä tähän työhön. No eipä ollut valepalmikkokaan hankalaa neuloa. Kiva, kun olen saanut rohkeutta kokeilla uusia juttuja, perussukat alkoivatkin jo vähän kyllästyttämään.

Varsinaista ohjetta minulla ei tähän ollut, etsin netistä vain jonkun valepalmikon ohjeen (eipä ne paljoa näytä toisistaan eroavankaan) ja neuloin sormikkaiden varret kokonaan valepalmikolla. Kun varsi oli riittävän pitkä, niin jatkoin yhtä valepalmikkopötköä, niin, että se kulki koko työn ajan nimetöntä pitkin. Muuten neuloin sileää neuletta.

Kyllä taas oli hankalat kuvattavat, tässä värit jo melko lähellä totuutta. Sormetkin ovat oikeasti punaiset, todella tummanpunaiset, vaikka ne kuvassa ainakin omalla koneellani melkein mustilta näyttävät.

Ja loppuun vielä linkit edellisiin haastepostauksiin:
tammikuu
helmikuu

3 kommenttia:

  1. Kauniit sormikkaat! (: Oma haastetyöni alkaa olla puolivälissä, nyt voi jo huokaista, että ehtivät ne valmiiksi vielä tämän kuun aikana. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä olen vähän hulluna sormikkaisiin, ne on niin kivoja. :D Yllättävän kivuttomasti on tämä haaste sujunut, tosin vielähän tätä vuotta on jäljellä...

      Poista
  2. Somat, kauniisti etenee liukuväri ranteesta sormenpäihin!<3 itse en oo koskaan tehnyt sormikkaita, mutta ajattelin opetella tekemään.. innostavaa nähdä muiden tekemiä! :)

    VastaaPoista