sunnuntai 1. tammikuuta 2017

tähtivirkkauskauluri

Ihastuin Novita 3/2016 -lehdessä olleeseen tähtivirkkauskauluriin ja olihan sellainen sitten tehtävä. Heittäydyin hurjaksi ja käytin sitä lankaa, jota ohjeessakin käytettiin, ja vieläpä samaa väriä. Eli lankana on harmaa Novitan Duo.

Pitkään vain himoitsin kauluria, mutta en uskaltanut aloittaa, kun pelkäsin, että tähtivirkkaus on hirveän vaikeaa. No, olin taas väärässä, ei se ollut. Itse asiassa se oli melko helppoa, ja kun oli muutaman kerroksen saanut tehtyä, niin ei siinä enää paljoa ohjetta tarvinnut katsoa.

Myös mieheni sisko ihastui tähän kauluriin, joten teinpä myös hänelle joululahjaksi kaulurin. Siihen minulla oli aikaa vain viikko, mutta sainpas valmiiksi. Eli tein näitä yhteensä kaksi. Enkä edes kyllästynyt kesken kaiken.


Tykkään tästä hirveästi, melko yksinkertainen, mutta silti niin näyttävä ja nätti. Ihan täydellinen, juuri mun ehkä hieman vaativaan makuun sopiva.

4 kommenttia: