sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Vuosi väriterapiaa, huhtikuu

Taas valmistui haastetyö vuosi väriterapiaa -haasteeseen.  Tästä pääset katsomaan minkä värin olen valinnut millekin kuukaudelle. Tällä kertaa kuukauden väriksi valitsin mustan. Luulin, että tällaiselle mustan ystävälle tämä väri olisi helppo, mutta liikaa mustaa lankaa omistavana meinasi tulla vaikeuksia langan ja työn valinnassa.

Jo viime vuoden puolella löysin Elengiina -blogista ihanat kukkalapaset ja päätin, että sellaiset on saatava. Nyt vihdoinkin toteutin ne. Elengiinan ohje oli selkeä eikä lapasten tekeminen olisi helpompaa voinut olla. Minä ompelin lapasten sisään vuorin. Ne tein tällä ohjeella, tosin minulla kankaana oli ohutta villakangasta.


Ja loppuun vielä linkit aiempiin haastepostauksiin:
tammikuu
helmikuu
maaliskuu

4 kommenttia:

  1. Kivan näköiset. Keväällä näkee mustastakin neuloa paremmin, ainakin minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monilla on tuo "ongelma", että mustaa ei meinaa nähdä neuloa, mutta mulla ei (ainakaan vielä) ole sitä ongelmaa ollut. Sitä en tiedä, että onko mulla hyvä näkö vai poikkeuksellisen sopiva valaistus. :D

      Poista